51 - Todiste

Poljin jonkin aikaa sitten selkä hiestä märkänä 50km löytääkseni oikean kilven. Löysinkö? En. Torstaina, kun olin juossut ruosteisessa, lahoamispisteessä olevassa oravanpyörässä, lähdin terassille 101 Beers-pubiin. Löysinkö? kyllä. Vehnäolutta ja paskanjauhantaa pahaisen meksikolaisen partakäen seurassa oli oiva valinta sillä kilpi 51 lipui toisen tuopin kohdalla ohitseni kolmen metrin päästä. Sama ilmiö sattui kohdalleni Porissa ollessani terassilla oluella, joten sattumastahan ei voi olla kyse. Sillä kun mies juo hyvää olutta terassilla hohdokkaassa seurassa, kaikki palikat ovat kohdallaan. Maailmankaikkeus pyörähtää puolisen astetta sisäänpäin, imaisee vaahdot tuopista ja sylkee ulos madonreiän josta atomi kerrallaan räjähtelee ulos metallinen vaunu kilvellä 51. Sanattomaksi vetää tämä elämä.

49 ja 50 Tallipihalta

Sain vinkin että Tallipihalla olisi 30.6.-1.7. tapahtuma nimeltään Suvi-Vintage, joissa mukana olisi myös Tampereen Seudun Mobilistit Ry vanhoine autoineen. Taluteltuani avokin sunnuntaina puolenpäivän kieppeillä rautatieasemalle, päätin suunnistaa kohti Tallipihaa neljäysin toivossa. Jo matkalla näkyi pari amerikanrautaa, merkit olivat siis taivaalla. Ihmisiä olikin hiipinyt paikalle kohtuullisen paljon ilmeisesti paikalla olevaa torimyyntiä ajatellen, itse painelin ruuhkan lävitse kohti kojujen takaa siintäviä autonpeltejä.

Ensin huomasin numeron 50, joka olikin kiinnitetty harvinaisen omalaatuisen näköiseen tsekkiläiseen menopeliin merkiltään Tatra. Ei taas näinpäin. Missä 49? Hikevänä kyräillessäni parin edellispäivän vauhdikas mökkireissu antoi muistutuksen kun pumppu heitti nopeat sambarytmit tilanteelle. Seuraavana näkyi kilpi 52. Ei nyt jumalauta. Saatanallisessa ristipaineessa liikutin itseäni seuraavalle autolle, jonka oikea lokasuoja vaikuttaa ainakin kuvassa pirtutrokarin tekemältä. Ford Prefect. Nimi aiheutti oikosulun muutenkin kohmeloiseen päähäni. Mutta tärkein eli kilpi oli kuin olikin 49! Prefect! Helpotus oli suuri, setä oli pieni. Käväisin uudelleen tsekkaamassa viisikymppisen ja poistuin paikalta. Ajoin melkein jalankulkijan yli, selittelin olevani kroonisessa krapulatilassa näin sunnuntaisin ja muistelin missä olinkaan nähnyt kilven 51? Hatanpäällä autokaupan pihassa, vanha pick-up. Päätin lähteä pyöräilemään ko. paikalle ja tulemaan sen jälkeen vielä katsomaan viisikakkosen vaikkakin eestaas pyöräilyä kertyisi taas noin viisi kilometriä ja krapulahikeä naamaan ja selkään yhtä monta desiä. Nyt on fiilis! Poljetaan! On se siellä! Ja turhaan. Ei siellä enää sitä kilpeä näkynyt. Vain uusia autoja tylsine kilpineen. Mitä helvettiä, se pick-up oli aivan perkeleellisen ruma ja vanha valkoisine kangaskattoineen - kuka sellaisen ostaisi? Ihme perseilyä, en ymmärrä. Onneksi sentään nämä 49 ja 50.

Ei aivna täydllenien Frod Prefect.

Koppakuoriainen.

Vehoniemen Automuseo

Viime keskiviikkona saimme avovaimon kanssa ajatuksen käväistä Vehoniemen Automuseossa Kangasalalla. Ilmainen vanhojen autojen näyttely vaikutti myös lähtöpäätökseen melko lailla. Meno-paluu pyörällä 0€ ja noin 50 kilometriä sotkettavaa, parempi puolisko teki tämän vieläpä vanhalla mummopyörällä, itse nojailin lähes puolet kevyempään maastopyörääni. Toin kotiini ainoastaan hikiset jalat ja puutuneen perslihan, eipä näköjään vieläkään kilpeä 49. No mutta tulipa nautittua hienoista maisemista ja aivan pyörän vierestä suhahtelevista venäläisistä rekoista. Tieliikenteen valtakunnallisessa erikoismuseossa Mobiliassa tuli käväistyä - tosin ainoastaan jäätelöllä sillä autonäyttelyn 10€ lipunhinta vaikutti aseettomalta ryöstöltä, jotain rajaa tähänkin hommaan on vedettävä.

Ja näitähän ei olisi hyväksytty.

Eipä paljoa lämmittänyt 48.