160-169 - Joulun aikaa

24.11. näkyi 160, tänään 169. Melkein kuukausi livahti siis jonnekin. Ajoittain bongaus tuntui helpolta kuin kesällä jolloin eloisampi puoleni hoiti bongailun näin jälkeenpäin katsoen pelottavankin maanisella otteella. Kilpeen 300 ennen vuodenvaihdetta? Mitä vittua oikeasti. Phuh. Onneksi nyt on rauhoittava talvinen klaavapuoli ylöspäin. Mutta teille muille, näin auringon siunaamina, kirkkaan valkoisina hohtavien hankien päivinä muistakaa positiivisuus! Henkarihymy naamalle niinkuin olisi jo! Sehän on vain vuodenaika joka on aina ollut. Sinäkin olet ollut olemassa jo useamman vuoden ajan joten tiedät paremmin. Älä anna talven masentaa, väännä kuminen virne kasvoillesi ja taistele sisäistä ihmistäsi vastaan! Se jos mikä on aitoa. Juokse vaikka aurinkoon mutta älä kerro siitä minulle.

Sjölstadtin Skiggebyyn pyhimyksen Persserejkä.

Ei se tästä! Rauhallista joulua, Pieni muistilista ennenkuin pääset rauhoittumaan: Osta lahjat. Osta kinkku. Osta muut ruoat. Osta kotiisi puu. Ajaudu jouluun. Osta lisää lahjoja. Ost on juusto. Osta jouluvihta. Osta jotain punaista. Osta kuusenkoristeet. Osta tonttulakki koska se on myynnissä. Osta ajatus joulun ostamisesta. Osta jouluolutta. Osta jouluolutta. Osta jouluolutta. Osta jouluolutta. Osta jouluolutta. Osta jouluolutta. Osta loput lahjat joita et ensimmäisellä kerralla löytänyt. Tässä vaiheessa on jo kiire, joten osta amfetamiinia. Osta mitä sattuu. Mikä se juusto oli, pitikö sitä ostaa. Palauta sekavassa tilassa ostetut väärät lahjat. Osta joulukynttilöitä. Osta hautakynttilöitä. Osta tuikkukynttilöitä. Kuuntele lumiauran töitä, valvo aamuöitä. Osta jouluarpa jotta pysyt mukana ajatuksessa, rahasi menevät takuuvarmasti hyväntekeväisyyteen. Osta joulu-CD. Osta vielä jotain pientä. Osta ostohousut joiden voimalla jaksat ostaa lisää. Osta joulutorilta bratwurst 3,50€. On sentään joulu, älä ala pihistelemään. Osta luotolla. Osta lahjakortteja. Osta pala perinteistä joulua. Osta tunnetila.

156 - 159 Kilvet vittuilee

Hei. Persiilleen meni tuo reilu viikon takainen lupailu kymmenestä kilvestä viikonlopun aikana. Yritin kyllä mutta kun ei niin ei. Kilvet vittuilivat. Tuolloin perjantaina oluen maistelu kotona äityi oluen juomiseen lähipubissa, säästyin sentään seuraavalta vaiheelta eli oluen ryyppäämiseltä keskustan pubeissa, joka taas johtaa n.95% todennäköisyydellä raivokkaaseen dokaamiseen valomerkkiin saakka yökerhossa. Onneksi säästyin, tästä kiitos ystävieni jotka eivät maanitteluistani huolimatta lähteneet keskustan humuun. Kiitinkin heitä tuolloin kertomalla että kuuluvat erääseen seksuaaliseen vähemmistöön. Vittuilu on välittämistä. 

Seuraavana päivänä olikin vähän haperoinen olo, vaikkakin palasin kotiin jo ennen puolta yötä. Ratkaisin tilanteen lähtemällä keskustaan jouluostoksille, lähikaupasta tarttui käsiini tekninen keskiolut jolla sain isoimmat "kaikki tietää" vainot piilotettua taka-alalle. Tuolloin etsin kilpeä 156 mutta keskustasta oli tuon kilven osalta kummallinen kato, ei löytynyt, turha reissu. Pimeys alkoi myöskin haittaamaan bongausta joten palasin katkerana kotiini tyhjin käsin, yksi joululahja mukanani. 

Sunnuntaina päätinkin korjata tilanteen suunnistamalla Härmälän kulmille tavoitteenani ratsata kaikkien alueen kerrostalojen parkkipaikat ja kaivaa vaikka väkivalloin kilpiä esille. Vittuilu alkoi jälleen välittömästi pihasta lähtiessäni - 157. Auton valot ja tuuletinritilä muodostivat ivallisen hymyn. Tunsin välittömästi polkupyöräni ilmanpaineiden laskevan alle puoleen ja voimieni ehtyvän. Kaikesta huolimatta jatkoin munamankelilla rullailua ja seuraavaksi kerrostalon parkkipaikalta bongasinkin 162:n. Tämä oli kuitenkin vain vittuilun alkusoittoa, sillä noin tunnin ajelun aikana näin lähinumeroista vain kilvet 158-163. Palasin kotiini, ripottelin tuhkaa päälleni ja siirryin vaaka-asentoon purkamaan vitutuksen turvottamaa päätäni. Soljuin tirsamaahan kunnes palasin tähän todellisuuteen joka tuntui maanantaiaamun kaltaisena haaleana mutta puristavana möykkynä vatsassani. 

Vihdoin jotain alkoi tapahtumaan: Oravanpyörästä palattuani, viikko sitten maanantaina, näin kilven 156 ja tänä viikonloppuna 157 körötteli Kalevan Prisman parkkiksella vastaan. Rusautin isompaa vaihdetta sisään ja ohitin Kalevan kirkon parkkipaikan: 158 ja sitä vastapäätä 159. Tämän jälkeen muistin nähneeni matkalla Kalevan Prismaan kilven 160 parkissa, mutta en jaksanut enää palata taaksepäin 200 metrin matkaa, luotin ketsuppipulloilmiöön sillä tarkoituksenani oli vielä polkaista Lielahden Giganttiin. Kyllä ne sieltä vastaan tulee. Kävin hakemassa pari olutta ja pienen jallupullon matkaevääksi Tammelasta sillä alkoholi on tunnetusti parasta nopeaa energiaa sitten sen vihreän Hart-Sportin jälkeen. Tässä tapahtui pari arviointivirhettä: Ketsuppipullo ja jallupullo. Ensinnäkin kilpi 160 oli ilmeisesti imeytynyt jonnekin rinnakkaistodellisuuteen koska sitä vaan ei tullut vastaan, 161 sitäkin useammin. Ketsuppipulloni oli tyhjentynyt. Jallu tyhjeni siinä oluen kera myös melko nopeasti välillä Näsipuisto - Lielahti, ja tästä aiheutui se tilanne, etten enää muista olenko nähnyt kilpeä 160. Tämä ei tarkoita etä olisin pyöräillyt jälleen kohtuuttomassa humalassa pitkin kaupunkia, vaan kilpibongaukseen keskittyneet aivokuoren osaset asettuivat stand-by-tilaan  joten muistikuvia ei kilvistä enää ole välillä Lielahti - Koti. Koitin vielä kolkutella 101 Beers-pubin ovia palatessani Lielahteen, mutta 10 minuuttia liian aikaisin sillä juottola aukeasi vasta kello 16:00. Sain kuitenkin ikuistettua Ransun aivan räävittömässä lärvikunnossa kyseisen pubin ikkunan takaa vahvistimen päältä makoilemasta. Näköjään myös itseni. Vuosikerta 1978 kunniaan.

Lepi vaan, Ransu.

142-155 Näkyyhän näitä

Noniin. 150 tuli täyteen pari viikkoa sitten maanantaina, ja seuraavana päivänä vielä 151 liihotteli ohitseni. Tahti hidastuu muttei lakkaa. Motivaation kanssa toimii sama fraasi. 152-155 ovat tulleet vastaan ilman etsintää. Ottaa päähän saamattomuus blogin päivityksen osalta.

Huomasin jossain nousuhumalassani luvanneeni tässä blogissa päästä kilpeen 300 tämän vuoden aikana. Mitähän helvettiä, lienee sanomattakin selvää ettei tällä tahdilla tule onnistumaan, ellen jää pääsairaslomalle ja heittäydy täysipäiväiseksi bongariksi ja piri-nistiksi. Mutta miksi jäädä sairaslomalle kun tätä voi tehdä näin töistäkin käsin. Melko hidasta kuitenkin sillä olen alkanut katselemaan Yle Areenan kautta myös Serranon Perhe-sarjaa töissä. Työaika hyötykäyttöön. Sitäpaitsi eräänä päivänä näin juuri ruokaa hakiessani työpaikan parkkipaikalla kilven 152 eli homma hoituu kuin itsestään. Parempi olisikin niin sillä syksyvitutus iskee kuin miljoona takaperinvolttia.

Kisailijani, nimimerkillä "Nihkis" kulkeva asfalttiviidakon aave, kivinyrkki ja oman elämänsä henkinen Mengele näyttäisi surahtaneen ohitseni saatana. Tällä tietoa 159 on nähtynä hänellä. Paska meno. Paine kasvaa kuten virtsarakkoni alavatsan nöyrillä seutuvilla. Kuselle...ja takaisin. Lähes läpinäkyvää oli joten virtsa-väriviuhkan mukaan kehoni ei ole kuivumassa kokoon, saamme vielä elää. Varmistan asian oluella koska se ei siihen auta. Tästä tulee nyt aivan yhden miehen chat joten kusesta kirjoittaminen loppuu nyt. Jotta jotain intoa tähän saisi lisää, voisin yrittää viikonlopun aikana päästä pääkyrvän eli Nihkiksen ohitse ja ylikin, vaikkapa kilpeen 165. Vaikeammaksi tämän tekee se että aikani ei tunnu riittävän sillä olen näin syssyn pimeinä tunteina koukuttanut itseni vahvasti heroiiniin ja lennokkiliimaan (Airfix). Vai oliko se ps3 ja Fifa, ero tuskin on suuri. Herskajumalat piikittää, meitsi keskittää. Katsellaan, kuva ei liity.

Joskus on pakko.

131-141

Tämän verran taas kului aikaa seuraavaan kymmeneen. Nämä siis bongattu noin kuukauden sisään "luomuna", eli en ole jaksanut nähdä vaivaa pyöriä kaupungilla bongauksien toivossa. Esimerkiksi 140 pujahti tänään edestäni varmasti juuri siksi että olin päättänyt lähteä töistä ulos heti kellon lyödessä 14 sen sijaan että olisin jäänyt lätisemään joutavia työkavereiden kanssa.  Näin on, maailma pyörii minun ympärilläni. Kaupan parkkikselta vielä 141 niin jouduin ostamaan oluttakin juhlistaakseni löytöä. Halvinta kuraa tottakai. Onko tottakai yhdyssana? Olen alkanut hapertumaan.

Hieman huolestuttavana seikkana on se, että nimimerkki "Nihkis" on päässyt bongauksessa aivan kantaani kiinni - taisi olla 138 kun juuri hetki sitten tarkistin. Perkeles pitääkö sitä sitten vielä alkaa... Näyttäisi oleva n145 saakka kilpiä tässä noin kilomatrin säteellä muta alkaa jo hämärtää jote jätetään huomiselle. Kuvia kilvistä en taida enää paljoa jaksaa tänne tekstiin liittää ellei nyt jokin erikoinen tilanne ole kyseessä, sillä välin voitte nauttia Serranon perheen vinoutuneesta koko perheen huumorista @YleAreena.

Tis is huumor.

115-130 Tällasta hommaa

Muistaakseni näihin meni nyt kuusi päivää, joista yhtenä istuilin pöntöllä, kiitos lähipizzerian meren herkkujen. Hommasta on tullut enemmän kilpien etsimistä kuin bongausta. Jotta tähän saisi vähän lisää kipinää, koitan päästä kilpeen 300 ennen vuodenvaihdetta. Helppoa kuin.

Edit. 129 ja 130 löytyi vielä iltalenkillä. Hähäh.

110-114 - Käy helpoksi

Pakkohan tätä on näköjään päivittää, pidän tekstit kuitenkin hieman lyhyempinä. Menin töihin, risteyksessä ohitseni valui sekä 110 ja 111. Palasin töistä, 112 sujahti kaupan pihassa ohitseni. Kiertelyä lähellä olevien autokauppojen pihassa: 113, 114. Kaljat alkoivat lämpenemään repussani joten päätin suunnistaa hetkeksi kotiin. Ehkä päivitän tätä vielä iltasella. Onko tämä enää kivaa?

99-109 Asioita toimittelin

Olen laiminlyönyt blogini päivitystä. Olen pyöräillyt ns. "muna vinossa" viimeiset kaksi päivää 99:n löytymisen jälkeen, sillä huomasin kolminumeroisia kilpiä kurkkivan joka kulmalta ja parkkipaikalta. Olin myös merkkaillut talteen lähes kaikkien kilpien sijainnit väliltä 100-110 jotta saisin nopsan lähdön kolminumeroisten kilpien maailmaan. Tarkennuksena, "Muna vinossa" tarkoittaa siis n. 3-4t pyöräilyä molempina päivinä Tampereen alueella joka on itselleni ja tyräseudulleni ihan helvetin lailla enemmän kuin tarpeeksi. Ja jotta väärinkäsityksiä tulee, kerrottakoon että pukeudun aina itsestäni katsoen vasemmalle.

Niin. Mitä pidemmälle tätä hommaa harrastaa, sitä tyhmemmäksi se omasta mielestä muuttuu. Huomaan sen nyt kun jalat tuntuvat pettävän alta istuessani, ja mieli tekisi kuitenkin lähteä etsimään seuraavaa kilpeä jonka sijainnin kaiken lisäksi tiedän. Tätä 99-kilpeä en varsinaisesti lähtenyt etsimään vaan törmäsin siihen sattumalta ollessani matkalla ostamaan vaimokkeen pyörän ohjaustankon jonkinlaista kiristintä jolla saisi hieman halki olevan tangon käyttökelpoiseksi. Remonttireiskoille ja Fillarifoorumin "tietäjille" täytyy puolustukseni kertoa että vaihtaminen ei tullut kysymykseen sillä tanko on täysin ruostunut kiinni runkoon. Autojono tursusi vierekkäisellä kaistalla 99 mukanaan ja pakotin itseni kehtaamaan jotta saisin kuvan tästä elämäni merkkipaalusta, tulevien pimeiden ja märkien syksyiltojen lämmittäjästäni. Seuraavasta puolesta kilometristä en muista mitään sillä veri kohisi päähäni ja tahdoin ilahduttaa maksaani oluella. Olo oli kuin peruskoulunsa päättäneellä: "Ruotsinkirjat palamaan! Ei enää koskaan tätä, nyt se on ohi! Vapaus!" Todellisuudessa sama paskan syöttö jatkuu mutta isommalla kauhalla. Näihin aatoksiin havahduin Tampereen Sähkölaitoksen kulmilla ja aloin naputtelemaan arkkiviholliselleni viestiä löydöstäni. Samanaikaisesti seurasin Lempääläntien liikennettä ja ohitse ruiskautti, vähintäänkin ennenaikaisen siemensyöksyn nopeudella n. 50km/t, valkoinen auto kilvellä 100. Herkemmillä olisi taju lähtenyt mutta kaivoin repustani oluen rauhoittamaan mieltäni. Loppuilta menikin erinäisten varmojen, satunnaisten kilpilöytöjen sekä mallastuotteiden parissa kunnes oli pakko luovuttaa vain jatkaakseni seuraavana päivänä uudelleen kilvestä 104, pääsin kilpeen 108, ja tänään löytyi tuo vielä tuo 109. Ei huvita jokaista bongausta tässä lähteä erikseen analysoimaan, luulen että se on jatkossa lähes mahdotonta jos tahdon säilyttää mielenkiintoni tähän blogiin. Katsellaan.

Kolmen vuoden tulos, 99. 

94-98 Tampere Cruising

Ehti tasan kaksi kuukautta vierähtämään taas ilman kilpiä, ja kesällä vielä. Helevetti. Onneksi bongasin netistä 24.8.13 Kangasalla järjestettävän Tampere Cruising-tapahtuman jonne autoharrastajat jälleen olivat tuoneet ovat hyrysysynsä esille. Ilmoitin tietenkin bongaajakollegoilleni meneväni tölkkioluen kanssa Hämeenkadulle odottamaan kun letka lipuu Kangasalta Tampereen läpi minun ohitseni. Olin mielestäni voitokas; muut imeskelisivät sitruunaa kotisohvillaan kun minäpoika bongailen ja etenisin. Ei mennyt niin - sain viestin että sinnehän sitten mennään porukalla. Klonkkumaisella ahneudella olin jo päätänyt pitää tulevan kilpiaarteen vain itselläni, nyt haaskalle olisi tulossa muitakin. "Tyhmä viesti, miksi lähetin", tuskailin greippimehua juoden. Harmitti, paitsi sen jälkeen kun kuulin saavani kyydin rajan tuolle puolen, itse pääpaikalle Kangasalle.

Amatsoni.

Kyyti saapui ajallaan ja matka Kangasalle, miten se nyt ikinä taipuukaan, alkoi hikisissä takapenkkitunnelmissa. Tarkkaavaisuuttamme koeteltiin vastaan ajavilla "lyhyillä" eli kaksinumeroisilla kilvillä, kuten kuskimme aina välillä ajaessaan muistutti. "Lyhyt, LYHYT LYHYT LYHYT" hihkaisuja sateli koko matkan ajan. Puristin tiukemmin penkistä ja huomasin ovien olevan lukossa - täältä ei pääsisi ulos. Parin kirpputorikäynnin jälkeen valuimme Mobilian alueelle jossa huomasimme olevamme kyljyksillä taakse vedetyttyjä haiventen, kellohameiden ja vatsan seudulta hyvin pinkeiden nahkaliivien ympäröimänä. Taisin nähdä myös naisen joka täytti nämä edellä mainitut ominaisuudet mutta mitäpä siitä. Eläkeikää lähestyvät raappahousuiset miehet halusivat olla jälleen nuoria naputellessaan rytmiä sandaaleillaan nurmelle ja parikymppiset liimatukat huokailivat aikaa jolloin auton takapenkeilläkin mahtui serkkutytön kanssa nus syömään.

Kuskimme, joka lienee tällä hetkellä bongauksessa jossain 190-kieppeillä, oli aidosti enemmän innoissaan eteemme avautuneesta kilpien määrästä kuin me alle sadan bongaajat. Juosten kipitteli menemään edellämme tarkistamaan kilpiä, jolloin meidän tehtäväksemme jäi vain seurata milloin ja mistä kuului hihkaisuja tai näkyi raivoisaa viittoilua. Olen varma että hän tappaisi nähdäkseen haluamansa kilven. Pääsimme tällä metodilla aina kilpeen 98 saakka ja herkuttelimme ajatuksella että vielä 99 tulisi piilostaan jolloin pääsisimme molemmat samaan aikaan eroon kaksinumeroisista ja kohti satasta. Eipä näkynyt joten suuntasimme tyytyväisinä ns. ylivittuun paikalta pää täynnä kilpiä.

Ei niin piiloviesti.

Matkalla tarkistin oliko 99 merkattuna itselleni "varmaksi", mutta eipä löytynyt. Jostain kuitenkin päähäni muistui tilanne että olisin lähettänyt joskus keväällä kuvaviestin tälle samaiselle kollegalleni, kutsuttakoon häntä nyt vaikkapa nimellä Santi, jossa näkyi näkyi pari ysikymppistä kilpeä. Tätäkään kuvaa tai viestiä ei automatkalla löytynyt vaan jouduin puristamaan muistiani kotona muutamalla teknisellä oluella jolloin muistin laittaneeni tämän viestin Santille sähköpostilla. Sieltähän tuo lähetetyistä löytyi ja sisälti kuvan jossa 96 ja 99 samala parkkiksella. Innokkaasti ilmoitin tämän tekstiviestillä jo kotiinpäin ajelevalle Santille ja Energiselle Kuskille, vastauksena sain viestin jossa minun viestini tulkittiin vittuiluksi. Eipä ollut vittuilua se. Vittuilua oli se, kun menin seuraavana päivänä hiestä märkänä tarkistamaan onko 99 vielä paikallaan. Ei ollut. Santi sen sijaan ilmoitti löytäneen 99:n seuraavana päivänä Jämsästä, teltanpolttajien luvatusta kaupungista. Vittuiluksi lasketaan myös se, että tätä kirjoittaessani sain viestin samaiselta Santilta jossa komeilee kilpi 100. Lähdempä taas iltasella pyöräilemään.

Molemmille oma 96.

93 - Juhannuskilpi

Kannatti lähteä jussiksi Jämsään. Kollegakilpeilijät muistivat että Jämsässä killuu kilpi 93, joten sehän piti käydä napostelemassa ennen paluuta Tampereelle. Vastapalveluksi lupasin etsiä Tampereelta heille sopivia kilpiä joten 86 ja siitä eteenpäin pitäisi laittaa muistiin. Näin teen. Toinen kiitelee kohta kilvessä 170 joten todennäköisesti on mennyt yli 200:n kun seuraavan erran täälläpäin pyörivät...kassellaan syssymmällä.

Siellä siellä se kilpi on

91 & 92 - Nyt ei pysty

Vähän myöhässä nämä. Kikkailin ja sahailin kilpien perässä viime perjantaina ja tuloksena nämä kaksi. Ensin ajoin Hatanpäältä rakkauden avolouhokseltani tuon 92:n ohitse Koivistonkylään, josta löytyi 91. Tämän jälkeen takaisin Hatanpäälle ja tsekkaamaan 92. Niinpä. Onneksi välimatka ei ollut pidempi. Tässä kiteytyy koko harrastamisen tuhnuisuus, mutta se on hyvältä tuoksuva tuhnu pehmeällä löhösohvalla. Jotain zeniläistä mielenlujuutta tähän tarvitaan. Tai typeryyttä. 

Niin, 93 piti löytyä myös varmana, mutta se sijaitsikin Nekalassa joten todennäköisesti se oli a) Tapettu b) Murhapoltettu c) Poltettu paperiin käärittynä. Älkää ymmärtäkö väärin: Nekala on hieno paikka asua ja oppia ymmärtämään. Asuin aivan ytimessä joitain vuosia ja verkkokalvoilleni on palanut kuvia eräästä kauniista syksyillasta, jolloin näin ihmisen tyhjentävän suolensa seisoviltaan talon seinään nojaten. Jamma jamma.

Melkein ihmisten pihoilla taas.

Olikse varmaan ny 92?

90 - Lähtölaskenta tai jotain

Tajusin juuri että enää kymmenen niin sata on täynnä. Herkistää niin pirusti. Vedän perseet kunhan saavutan satasen. Olin usein nähnyt Hatanpäällä liikustelevan jeepinkaltaisen, jossa roikkui kilpi 90. Ajattelin löytäväni sen lähellä sijaitsevien yritysten parkkiksilla, tai ainakin sen ajavan minua vastaan kunhan jaksan odottaa. Ja minähän en jaksa. Ajattelin eilen herätessäni meneväni myöhemmin iltapäivällä kyttäämään ko. kilpeä. Lähdin kotoa keskustaan ostamaan pyöräni remppailuun tarviketta A, kunnes huomasin sairaalan risteyksen kohdalla vastaan tulevan nelipyöräjötikän jossa oli "lyhyt", kuten on tapana sanoa jossain vaikkapa Jämsässä tai Nakkilassa. Ilahduin huomatessani kilven olevan 90, mutta ei kuitenkaan se, jonka ajattelin löytäväni myöhemmin iltapäivällä. Hieno yllätys. Seuraavat pitäisi löytyä helposti kilpeen 95 saakka. Nyt pitää lopettaa, meillä ei ole kuulemma enää maitoa.

88 & 89 - Siipiä ja Chevy Vaneja

Pidän tämän lyhyenä sillä äskeisestä tilityksestä tuli kohtuu pitkä, olisi pyörä korjattavana ja aurinko paistaa hieman. Menkää ulos arvon lajitoverit, lukekaa tämä kun sataa.

Muistelin 87:n nähtyäni että Ravintola Hookin pakussa kimalteli hieman salaperäinen, jopa myyttisen arjalainen numerosarja. Parina päivänä olin polkenut Hookin eteen Kehräsaaren sisäpihalle ja pettynyt kun en ollut nähnyt tätä "varmaa". Eilen kuitenkin jokin päässäni klikkasi ja ymmärsin että ehkäpä kyseinen auto onkin viereisellä parkkipaikalla, jonka ohitse olin edelliskerroilla ajanut. "Olen nero, Rennelo"- mantraa mielessäni loihien katsastin parkkiksen ja siellähän se. Välittömästi kuva kilvestä ja herra 85:lle viestiä. "Ei ny perse" paluuviesti piristi suomalaista mentaliteettiani.

Ei ny perse.

Viestistä ilahduttuani tarkistin puhelimestani olisinko joskus laittanut myös seuraavan kilven, 89, sijainnin talteen. Löytyi neljä kappaletta, päätin suunnata myöhemmin illasta Härmälään. Olen ilmeisesti saanut houkuteltua paremman puoliskoni jossain määrin mukaan harrastukseen, sillä ruoan jälkeen kun kaikki veri oli siirtynyt vatsaani sulattamaan ateriaa, minulle ilmoitettiin että ulkona voisi vielä käydä. Olin itse jo valmis siirtämään kilpibongausta seuraavalla päivälle, onhan kuitenkin kesäloma ja silleen. Kuten näissä tilanteissa aina, siirryimme ulos ja lähestyimme Härmälää. Olin laittanut ylös tarkan osoitteen josta kilpi löytyisi, ja sieltähän se löytyi. Tosin niin kaukana omakotitalon pihalla etten saanut tarkkaa kuvaa kilvestä, näin sen toki. Viesti herra 85:lle, joka jäi tällä kertaa sanattomaksi. Fillarointi kotia kohti, matkalla bongaus ja kuva kilvestä 86, viesti herra 85:lle. Nyt sain vastauksen joka sisälti lyhykäisyydessään kaiken sen jota tarvitsin: "Ahdistaa". Ruttuisen ruumiini valtasi lämmin olo, vertaisin tunnetta elokuvan "Saiturin Joulu"-päähenkilön tunnelmiin elokuvan alkupuolella. Ehkä kaikki tämä toisen kiusaus vain sen vuoksi että herra 85 jyräyttää kuitenkin ohitseni viikonloppuna. Perkele.

On se. Ihan oikeesti.

87 - Sauna Open Air

Taas pari päivää myöhässä jälleen postaus. Luulen aina kilven löytäessäni etten saa aikaan mitään tekstiä ja tuolloin näppäimistö kuumottaa siinä määrin että siihen ei pysty ottamaan kontaktia. Jotenkin sitä pskaa vaan sormien välityksellä tänne aina valuu. Mutta niin, kohtuullisen pikaisesti löytyi tämä 87. Aiemmin päivällä pari "kolleegaa" kävi kuutiossani jota asunnoksi myös kutsutaan. Kertoivat olleensa Ylöjärven, Nokian ja Tampereen suunnalla "kirpputoreilla". Oli kuulemma löytynyt "vaikka mitä", jostain syystä tarkempaa kuvausta "kirppislöydöistä" en saanut enkä nähnyt mitään fyysisiä todisteita asiasta. Addiktoituneiden bongareiden laajentuneet pupillit kertoivat kuitenkin totuuden: Kilpien perässä oli ajettu Jämsästä saakka reilu 120km suuntaansa.

Toinen kolleegoista huiteli tuolloin jo lähellä kilpeä 160, ja toinen lähes tappituntumalla kilvessä 84. Puhuivat myös ohi suunsa että V8 Summer Meet Himos 2013- tapahtuma olisi 14.-16.6.13 Jämsässä ja tuolloin kilpiä tulisi ovista ja ikkunoista. Painostava tunne valtasi pääni, entä jos herra 84 saisikin tuolla jo satasen täyteen? Kuinka pitkälle hän tulisi pääsemään ennen kuin minä pääsisin sataseen? Suomalaisen kateus-mentaliteetti puski geeneistä läpi, en välttämättä kestäisi tilannetta.  Hyvä esimerkki on jo neiti "lähes 160": Kun olin jossain viidenkymmenen korvilla (kilvissä, huom) olin parhaimmillani noin kymmenen kilven päässä hänestä. Jollain kummalla keinolla pääsi kuitenkin karkaamaan hän ja nyt eroa on jo reilu 60 kilpeä. Helvetti laskin tuon uudelleen ja se on lähes 70! Huoh. Pitikin muistella tätä. Saankohan koskaan enää kiinni?

Näistä aatoksista kiivastuneena lähdin puutunein jaloin sotkemaan pyörälläni kohti keskustaa, ajatuksena vain käydä katsomassa minkälainen lauantain alkuillan tunnelmat festarialueen lähistöllä on. Kiersin Ratinan sillan kautta jyrkästi kohti rannan suuntaista tietä, tahdoin humaltua. Vastapäätä Ratinannokanpuistoa makaili leppoista ja humalaista ihmismassaa kuunnellen festivaalialueelta kantauvia ääniä. Pööpöilin hetken myös kuunnellen, päätin mennä Hallituskadun Lidliin noutamaan lämmintä mutta niin edukasta olutta ja palata takaisin. Tunnelmaa latisti tekstiviestitse saatu tieto herra 84:lta, että kilpi 85 oli löytynyt Jämsästä. Plä-pläplääh. Kirottua. Tilanne sekoitti sisäistä kartanlukijaani siinä määrin että huomasin liian myöhään että olisin voinut mennä Laukontorin Kuninkaankadun päästä suorinta reittiä teutonien puljuun mallasostoksille. Nyt jouduin kiertämään lenkin Radiokirpparin ohitse. Suojatien mutkassa huomasin heti kermanvärisen jenkkiraudan, mutta kilpi pysyi sen verran piilossa, että näin ainoastaan ensimmäisen numeron joka oli 8! Ohimosuonet pumppasivat verta paljaisiin ohimoihin (kiitokset elämänparturille) kiertäessäni pyörällä auton oikealle puolelle josta paljastui kilpi 87! Valehtelematta yksi parhaista bongauksista kaikkine herkkuineen. Jopa niin hyvä, etten edes tuntenut pettymystä huomatessani että Lidl oli suljettu jo kello 18. Exellemnts!

Gimme some cream.

86 - Hämeenkatu

Terve. Ei kestänytkään kauan. Kolmisen kuukautta vierähti näin vaihteeksi, meinasin jo turhautua; en uskonut enää löytäväni 86:sta Tampereelta. Näin tämän jo huhtikuun 27:s, mutta olen potenut valkoisen paperin kammoa enkä saanut tekstiä aikaiseksi kuin vasta nyt. Kummaa kuinka koko "harrastuksen" lähes unohtaa kun homma ei kuukausiin etene mihinkään. Kilpiin ei työmatkalla kiinnitä mitään huomiota, toisaalta syynä voi olla sekin että olen nähnyt samat autot nin useasti ettei yllätyksiä tule vastaan. Todennäköisesti 86 on livahtanut silmieni alta useaan otteeseen kun olen laahustanut pää painuksissa kaduilla.

No mutta kuitenkin, tämä tapaus yllätti minut yhdistetyllä pyöräily ja olut-reissullani pitkin Tamperetta. Toisin sanoen rullailin vailla päämäärää imien välillä tölkin jos toisenkin puistoissa. Moraalinvartijoille sekä liikennevalistajille tiedoksi: Omaan täydellisen humalapyöräilykoordinaation, tästä johten kykenen pyörälläni pujottelemaan teidän, vanhuksien sekä lapsienne välistä kovissakin nopeuksissa täysin huomaamattanne siitäkin huolimatta että en välttämättä pysty humalatilaltani edes muodostamaan täysin ymmärrettäviä sanoja. Aivoni on tuolloin täysin keskittyneet ihmispujotteluun ja silmä-käsi-koordinaation ylläpitoon. Jos kuitenkin pyörän ohjaustanko kolahtaa kylkeenne, syy on ainostaan teidän. Keinahteleva, nopeita suunnanmuutoksia suosiva kävelytapanne, kännykän näpertely kävellessänne sekä lastenne holtiton juoksentelu pyöräkaistalla aiheuttavat osumia. Olen humalapyöräillen tosin ainoastaan kerran (1) aiheuttanut törmäyksen, tällöinkin pyöräni napsahti noin 5-10km/h nopeudella lyhtypylvääseen. Analysoin tilannetta myöhemmin ja tulin siihen tulokseen että tilannenopeuteni oli liian alhainen, tällöin ohjaaminen humalassa vaikeutuu. Otin opikseni ja nykyisin muistan ajaa pyörälläni humalassa huomattavasti sukkelammin. Sama toimii myös talvisin huomatessani jääpeitteen tiellä - kovalla nopeudella nopeasti yli vaan ja mitään ikävää ei tapahdu.

Niin se auto. Nousin Koskipuistosta pyörälläni Hämeenkadulle ja odottelin liikennevaloissa (seisaaltani tietenkin, saa räjähtävän nopean lähdön suojatien ylitykseen ja pujottelu nopeutuu), huomasin että Hämeensillalta tuli hieman keltaista väriä kyljessään oleva iiisoo auto. Jonkinsortin jeeppi, ei siis mikään munanjatke-katumaasturi tahi Hummer. Oli jälleen hymyssä pidättelemistä kun huomasin 86-kilven, onneksi suusta ei tällä kertaa päässyt kummia. Sihautin Sorinaukiolla uuden tölkin, muistelin että 87 piti olla "varma", mutta eipä sitä enää autokaupan parkkiksella ollutkaan kun paikalle pääsin. Eli jos kivasti käy niin kirjoittelen taas elokuussa, heii.

85 - Biljardi-ilta

Noniin. Aikaa vierähti taas turhan paljon siitä kuin viimeksi bongasin. Kaiken lisäksi tämänkin bongauksen tänne siirtäminen on tuntunut lähinnä tikkujen työntelyltä kynsien alle. Ei oikein irtoa, onko tämä sitä valkoisen paperin kammoa? Kaksi kertaa jo päätin että "jos en tänään päivitä blogia, lopetan koko paskan kirjoittamisen". Eipä ollut minusta kuitenkaan lopettamaan. Talven pimeys heijastelee omaan pollaan, söi niitä vitamiineja kuinka paljon tahansa kirkasvalolampun edessä.

Asiaan. Biljardin himoissani olin sopinut kaverini kanssa että kävisimme Galaxie Centerissä paukuttamassa pari tuntia palloa. Äh tuntuu taas nihkeältä kirjoittaa. Miksi kertoa koko illan tapahtumat? Pitäisi keksiä jokin oikea kirjoitusaihe tämän rääpimisen tilalle. Pari olutta, muutama voitto enemmän, oli aika lopetella. Kaveri palasi VR:n tuubilla takaisin Helsinkiin, minä rautatieaseman ovista ulos. Pirkkalan lentokentälle menevän bussin pysäkillä aseman edessä näin nuoren parin tunkevan itseään punaisen purkin sisään, kilvessä killui 85. Hetken murto-osan ajattelin vain kävellä yli-vittuun kuvaamatta kilpeä, mutta parin sulloutuminen näytti olevan aavistuksen hidasta joten päätin kuitenkin koittaa kuvausta salaa tolpassa kiinni olevan roskiksen takaa. Kuten arvata saattaa, juuri laukaisuhetkellä kottero jyrähti liikkeelle ja sain muistoksi vain humalaisen kuvan. Sellaisen, millä 7 Päivää-lehdestä saisi todennäköisesti muutaman kympin jos kuvauskohde olisi julkisuuden henkilö. Mutta kuitenkin, silti lämmitti tämä sattuma. Ehkä tämä kirjoittaminenkin tästä.

Kilpi-paparazzi iskee kameransa paskaan. Oikein tarkkaan kuin katsoo niin...