156 - 159 Kilvet vittuilee

Hei. Persiilleen meni tuo reilu viikon takainen lupailu kymmenestä kilvestä viikonlopun aikana. Yritin kyllä mutta kun ei niin ei. Kilvet vittuilivat. Tuolloin perjantaina oluen maistelu kotona äityi oluen juomiseen lähipubissa, säästyin sentään seuraavalta vaiheelta eli oluen ryyppäämiseltä keskustan pubeissa, joka taas johtaa n.95% todennäköisyydellä raivokkaaseen dokaamiseen valomerkkiin saakka yökerhossa. Onneksi säästyin, tästä kiitos ystävieni jotka eivät maanitteluistani huolimatta lähteneet keskustan humuun. Kiitinkin heitä tuolloin kertomalla että kuuluvat erääseen seksuaaliseen vähemmistöön. Vittuilu on välittämistä. 

Seuraavana päivänä olikin vähän haperoinen olo, vaikkakin palasin kotiin jo ennen puolta yötä. Ratkaisin tilanteen lähtemällä keskustaan jouluostoksille, lähikaupasta tarttui käsiini tekninen keskiolut jolla sain isoimmat "kaikki tietää" vainot piilotettua taka-alalle. Tuolloin etsin kilpeä 156 mutta keskustasta oli tuon kilven osalta kummallinen kato, ei löytynyt, turha reissu. Pimeys alkoi myöskin haittaamaan bongausta joten palasin katkerana kotiini tyhjin käsin, yksi joululahja mukanani. 

Sunnuntaina päätinkin korjata tilanteen suunnistamalla Härmälän kulmille tavoitteenani ratsata kaikkien alueen kerrostalojen parkkipaikat ja kaivaa vaikka väkivalloin kilpiä esille. Vittuilu alkoi jälleen välittömästi pihasta lähtiessäni - 157. Auton valot ja tuuletinritilä muodostivat ivallisen hymyn. Tunsin välittömästi polkupyöräni ilmanpaineiden laskevan alle puoleen ja voimieni ehtyvän. Kaikesta huolimatta jatkoin munamankelilla rullailua ja seuraavaksi kerrostalon parkkipaikalta bongasinkin 162:n. Tämä oli kuitenkin vain vittuilun alkusoittoa, sillä noin tunnin ajelun aikana näin lähinumeroista vain kilvet 158-163. Palasin kotiini, ripottelin tuhkaa päälleni ja siirryin vaaka-asentoon purkamaan vitutuksen turvottamaa päätäni. Soljuin tirsamaahan kunnes palasin tähän todellisuuteen joka tuntui maanantaiaamun kaltaisena haaleana mutta puristavana möykkynä vatsassani. 

Vihdoin jotain alkoi tapahtumaan: Oravanpyörästä palattuani, viikko sitten maanantaina, näin kilven 156 ja tänä viikonloppuna 157 körötteli Kalevan Prisman parkkiksella vastaan. Rusautin isompaa vaihdetta sisään ja ohitin Kalevan kirkon parkkipaikan: 158 ja sitä vastapäätä 159. Tämän jälkeen muistin nähneeni matkalla Kalevan Prismaan kilven 160 parkissa, mutta en jaksanut enää palata taaksepäin 200 metrin matkaa, luotin ketsuppipulloilmiöön sillä tarkoituksenani oli vielä polkaista Lielahden Giganttiin. Kyllä ne sieltä vastaan tulee. Kävin hakemassa pari olutta ja pienen jallupullon matkaevääksi Tammelasta sillä alkoholi on tunnetusti parasta nopeaa energiaa sitten sen vihreän Hart-Sportin jälkeen. Tässä tapahtui pari arviointivirhettä: Ketsuppipullo ja jallupullo. Ensinnäkin kilpi 160 oli ilmeisesti imeytynyt jonnekin rinnakkaistodellisuuteen koska sitä vaan ei tullut vastaan, 161 sitäkin useammin. Ketsuppipulloni oli tyhjentynyt. Jallu tyhjeni siinä oluen kera myös melko nopeasti välillä Näsipuisto - Lielahti, ja tästä aiheutui se tilanne, etten enää muista olenko nähnyt kilpeä 160. Tämä ei tarkoita etä olisin pyöräillyt jälleen kohtuuttomassa humalassa pitkin kaupunkia, vaan kilpibongaukseen keskittyneet aivokuoren osaset asettuivat stand-by-tilaan  joten muistikuvia ei kilvistä enää ole välillä Lielahti - Koti. Koitin vielä kolkutella 101 Beers-pubin ovia palatessani Lielahteen, mutta 10 minuuttia liian aikaisin sillä juottola aukeasi vasta kello 16:00. Sain kuitenkin ikuistettua Ransun aivan räävittömässä lärvikunnossa kyseisen pubin ikkunan takaa vahvistimen päältä makoilemasta. Näköjään myös itseni. Vuosikerta 1978 kunniaan.

Lepi vaan, Ransu.

142-155 Näkyyhän näitä

Noniin. 150 tuli täyteen pari viikkoa sitten maanantaina, ja seuraavana päivänä vielä 151 liihotteli ohitseni. Tahti hidastuu muttei lakkaa. Motivaation kanssa toimii sama fraasi. 152-155 ovat tulleet vastaan ilman etsintää. Ottaa päähän saamattomuus blogin päivityksen osalta.

Huomasin jossain nousuhumalassani luvanneeni tässä blogissa päästä kilpeen 300 tämän vuoden aikana. Mitähän helvettiä, lienee sanomattakin selvää ettei tällä tahdilla tule onnistumaan, ellen jää pääsairaslomalle ja heittäydy täysipäiväiseksi bongariksi ja piri-nistiksi. Mutta miksi jäädä sairaslomalle kun tätä voi tehdä näin töistäkin käsin. Melko hidasta kuitenkin sillä olen alkanut katselemaan Yle Areenan kautta myös Serranon Perhe-sarjaa töissä. Työaika hyötykäyttöön. Sitäpaitsi eräänä päivänä näin juuri ruokaa hakiessani työpaikan parkkipaikalla kilven 152 eli homma hoituu kuin itsestään. Parempi olisikin niin sillä syksyvitutus iskee kuin miljoona takaperinvolttia.

Kisailijani, nimimerkillä "Nihkis" kulkeva asfalttiviidakon aave, kivinyrkki ja oman elämänsä henkinen Mengele näyttäisi surahtaneen ohitseni saatana. Tällä tietoa 159 on nähtynä hänellä. Paska meno. Paine kasvaa kuten virtsarakkoni alavatsan nöyrillä seutuvilla. Kuselle...ja takaisin. Lähes läpinäkyvää oli joten virtsa-väriviuhkan mukaan kehoni ei ole kuivumassa kokoon, saamme vielä elää. Varmistan asian oluella koska se ei siihen auta. Tästä tulee nyt aivan yhden miehen chat joten kusesta kirjoittaminen loppuu nyt. Jotta jotain intoa tähän saisi lisää, voisin yrittää viikonlopun aikana päästä pääkyrvän eli Nihkiksen ohitse ja ylikin, vaikkapa kilpeen 165. Vaikeammaksi tämän tekee se että aikani ei tunnu riittävän sillä olen näin syssyn pimeinä tunteina koukuttanut itseni vahvasti heroiiniin ja lennokkiliimaan (Airfix). Vai oliko se ps3 ja Fifa, ero tuskin on suuri. Herskajumalat piikittää, meitsi keskittää. Katsellaan, kuva ei liity.

Joskus on pakko.