48 - Nekala palkitsee taas

Lähdin odottavaisin mielin pienelle fillariretkelle Tampereella "varmojen" kilpien toivossa. 48-51 piti löytyä akselilta Hatanpää - Nekala - Kaukajärvi - Messukylä noin kahdenkymmenen kilometrin matkalta. Sain ennakkovaroituksen jo parinsadan metrin päästä kotoani kun liikennevaloissa jonotteli amerikanrauta kilvellä 49. Joten miten muutenkaan kuin vituiksihan se meni, kerrottakoon jo tässä vaiheessa. Siellä mitään varmoja näkynyt. Hiki kirveli selässä ja rintaa pakotti. Muutaman uuden "varman" sain laitettua ylös, vaikka tuskin ne enää silloin paikoillaan ovat kun niiden aika olisi.

Mutta, kuten otsikko jo kertoikin, onneksi Nekalassa ajoin itseni onnen luo, 48 oli siellä missä sen olin nähnyt noin vuosi sitten. Auton takana piilotteli vanha sininen paku jossa oli kilpi 68, laitoin muistiin. Maukas osuma. Samalla kadulla vain parikymmentä metriä taaksepäin lymyili myös vanha tuttu 12, jonka olin 24.4.2011 bongannut kolmen kuukauden odotuksen jälkeen. Juhlistin tilannetta pitämällä puheen ja vetämällä kättä lippaan kyseistä jaloa metallikasaa kohti ja kehumalla äänekkäästi paikallista Pub Wanhan Tapin burgereita (aina lohkoperunoilla!). Lähdin pää täynnä suuria odotuksia kohti Kaukajärveä, ilmassa tuoksui ruuti ja diesel. Mutta mutta, helpotukseksenne TV:stä alkoi juuri EM 2012 ottelu Englanti - Ukraina joten jätän satuilut sikseen. Huomenna saapuu bongari kilvenkannattajineen kaukaa Keskimaasta katsastamaan Tampereen kilpitarjonnan, aistin usvaista alapilveä ja mopon karkaamista ylämaille parin päivän ajaksi. Hajaantukaa!

48, takana väijyy tuleva bongaus 68..

47 - Beer Hunters

Mies ja olut tarvitsevat toisiaan. Siksi teinkin retken parin tulevaisuudessa uutta maksaa tarvitsevan herrasmiehen kera Poriin tähtäimessämme panimoravintola nimeltään Beer Hunter's. Kyseinen kuppila on voittanut "Vuoden Olutravintola 2012"- palkinnon joten valinnan varaa oli liiaksikin saakka minun kaltaiselleni lörppähuulelle. Terassilla aika kului sukkelaan voiveitsenterävien, humalan ja maltaan katkuisten syväluotaavien olutanalyysien jakamiseen kunnes puhe alkoi sammaltaa siinä määrin että päätin kuluttaa aikaani bongailemalla ohi lipuvia autoja toinen silmä kiinni. Ensimmäisen tunnin kohdalla tulin siihen johtopäätökseen että porilaista liikenneturvallisuutta pidetään yllä siten, että paikalliset autot ovat kytketty toria kiertävään raiteeseen - samat autot rullailivat ympäri toria vain tullaakseen jälleen lähtöpisteeseensä. Aloin ymmärtämään porilaista mielenlaatua tai sen puutetta yhä paremmin.
Ehdin aiemmin Poriin tullessamme mainita keltanaamaisille tovereilleni että retkellämme olisi suotavaaa kiinnittää huomiota myös paikalliseen rekisterikilpikantaan ja etenkin numeroon 47. Jos näkisivät, raportoisivat välittömästi minulle, pyysin. Sain vastaukseksi märän kaalilta tuoksuvan pierun ja säälivän katseen - saisin toimia tässä tehtävässä yksin. Jossain vaiheessa onnetar astui puikkoihin ja olin juuri kumonnut suuhuni ison höräyksen olutta kun kilpi nro. 47 valui ohitsemme. Oluet hädin tuskin pysyivät poskissani kun osoittelin orastavassa nousuhumalassa oleville olutsiepoille autoa, joka katosi hetken päästä alamäkeen. Oluen turvottamat kasvot kääntyivät minua kohti, huomasin molempien setien suusta valuvan röröä ja kellertävää nestettä. Juhlistin tilannetta lähtemällä kohti baaritiskiä.

Seuraavien kilpien nrot 48-60 pitäisi olla hieman helpommat sillä olen ottanut autojen sijainnit talteen tässä kuluvan vuoden aikana. Huomenna pyöräilemään mestoille. Kuinka moni auto sitten onkaan vielä samalla paikalla, onkin eri juttu...

Olutta ja kilpiä - kaikki mitä mies tarvitsee.

46 - Joku kuuntelee

Lyhyestä hirsi kaunis: Kolme ja puoli tuntia viimeisen kirjoitukseni jälkeen näin rekkarin nro 46. Lähdin angsteissani bussilla kohti Pispalaa tarkoituksenani häipyä maasta vähin äänin. Vihdoin jättäisin piinaavat bongailut taakseni ja aloittaisin uuden vähemmän neuroottisen elämän chilin viljelijänä. Pispalasta SuPon taksin kyyditsemänä pääsisin kohti Pirkkalan lentokenttää, josta Herra Ryan kuljettaisi minut ruumassaan Unkariin. Mutta kuitenkin, Keskustorin ohitettuani tuijottelin tapani mukaan bussin ikkunasta ala-oikealle rekkareiden toivossa, parkissa näytti olevan paljon autoja. Ja siitähän se napsahti- pienehkö katumaasturi odotteli isäntäänsä rekkari 46 suussaan. Aivan helvetin pelottavaa. Kurkustani pääsi onnellinen konsonanttien ja korahdusten velli joka jälleen herätti muiden matkustajien mielenkiinnon. Myhäilin mielessäni ja päivitin tarkkailutilanteeni "klubin" sivuilla napsun eteenpäin. Seuraavaa rekkaria, 47, en olekkaan nähnyt Tampereella kertaakaan joten edessäni on taas hiostavat ajat. Nyt menen rasvaamaan palanutta, kesivää ja korkeaa otsaani.

Kahden Kerberos-koiran vartioima Unkarilainen kuljetusväline.

Dadaa

Painostavaa. Missä on ne autot joita pidetään muuallakin kuin tallissa? Epätoivo alistaa toivon. Seison mudassa. Tulkaa te vaihteeksi etsimään minua.