Noniin. 150 tuli täyteen pari viikkoa sitten maanantaina, ja seuraavana päivänä vielä 151 liihotteli ohitseni. Tahti hidastuu muttei lakkaa. Motivaation kanssa toimii sama fraasi. 152-155 ovat tulleet vastaan ilman etsintää. Ottaa päähän saamattomuus blogin päivityksen osalta.
Huomasin jossain nousuhumalassani luvanneeni tässä blogissa päästä kilpeen 300 tämän vuoden aikana. Mitähän helvettiä, lienee sanomattakin selvää ettei tällä tahdilla tule onnistumaan, ellen jää pääsairaslomalle ja heittäydy täysipäiväiseksi bongariksi ja piri-nistiksi. Mutta miksi jäädä sairaslomalle kun tätä voi tehdä näin töistäkin käsin. Melko hidasta kuitenkin sillä olen alkanut katselemaan Yle Areenan kautta myös Serranon Perhe-sarjaa töissä. Työaika hyötykäyttöön. Sitäpaitsi eräänä päivänä näin juuri ruokaa hakiessani työpaikan parkkipaikalla kilven 152 eli homma hoituu kuin itsestään. Parempi olisikin niin sillä syksyvitutus iskee kuin miljoona takaperinvolttia.
Kisailijani, nimimerkillä "Nihkis" kulkeva asfalttiviidakon aave, kivinyrkki ja oman elämänsä henkinen Mengele näyttäisi surahtaneen ohitseni saatana. Tällä tietoa 159 on nähtynä hänellä. Paska meno. Paine kasvaa kuten virtsarakkoni alavatsan nöyrillä seutuvilla. Kuselle...ja takaisin. Lähes läpinäkyvää oli joten virtsa-väriviuhkan mukaan kehoni ei ole kuivumassa kokoon, saamme vielä elää. Varmistan asian oluella koska se ei siihen auta. Tästä tulee nyt aivan yhden miehen chat joten kusesta kirjoittaminen loppuu nyt. Jotta jotain intoa tähän saisi lisää, voisin yrittää viikonlopun aikana päästä pääkyrvän eli Nihkiksen ohitse ja ylikin, vaikkapa kilpeen 165. Vaikeammaksi tämän tekee se että aikani ei tunnu riittävän sillä olen näin syssyn pimeinä tunteina koukuttanut itseni vahvasti heroiiniin ja lennokkiliimaan (Airfix). Vai oliko se ps3 ja Fifa, ero tuskin on suuri. Herskajumalat piikittää, meitsi keskittää. Katsellaan, kuva ei liity.
 |
| Joskus on pakko. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti