Loskan lätinää, valot kuin silmät. Viinikan liikennesekoittajassa arjen sankarilaivueet odottavat vuoroaan. Vihreä mies vilkkuu punaiseen, sitten vihreään vain alkaakseen kaiken uudelleen, loputtomasti. Pyöräni satula on liian korkealla, ilmoittaa nivustaipeeni. Valun odottamaan risteyksestä toiseen, vihreä aalto on harha mutta eipä tässä ole kiire. Viereeni ajaa vielä hitaammin pyöräilijä joka alkaa tasapainoilemaan hieman ennen suojatietä jottei tarvisi irroittaa jalkaa polkimilta. Kaikki eivät näemmä pysty irroittautumaan "maa on laavaa" -leikistä aikuisiälläkään.
Skannaan valoissa seisovia rekisterikilpiä niin pitkälle kuin silmäni antaa myöten. Ohiajavien autojen numeroita tarkastaessa pitää tuijottaa vain yhteen kohtaan liikuttamatta päätä, silti silmät liikkuvat kuin pingispelin katsomossa. Valkoinen auto...991! Käännän nopeasti katseeni kohti takakilpeä ja varmistan havaintoni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti