Tyrän jälkeistä elämää

Täydellistä. 10.2. sain soiton sairaalasta että minulla olisi mahdollisuus päästä peruutusajalla nivustyräleikkaukseen 14.2. eli toissapäivänä. Otin haasteen vastaan ja nyt liikun kotonani kuin eläkeläinen tai Ozzy Ozbourne.  Toisaalta, nehän ovat sama asia. Järkyttäviä kipuja molemmissa nivusissa (molempiin oli päässyt tyrä syntymään, kaksin aina kaunihimpi ja +muita kipulääkkeiden aiheuttamia tyhmiä vertauksia),  vatsalihakset ovat lakossa tai kokonaan poistuneet kehostani laiminlyönnin seurauksena sekä kellit, kuten kohtalontoverini tuhon osastolla sanoi, ovat mustat. Kaikkia kiinnostaa viimeisin joten en kirjoita siitä.

Sängyssä makaaminen helpottaa nivuskipuihin, mutta seurauksena on se, että sängystä ylösnouseminen tuhoaa selkäsi sekä aiheuttaa uskomattoman määrän vaivaa, käsien tärinää sekä viiltäviä kipuja. Toisaalta, voit vain kävellä päämäärättömästi asunnossasi 0.04km/t. Vetreyttää, sanoivat. Tämä taas johtaa siihen, että kissasi (todennäköisesti myös vastapäätä asuvat naapurit) pitävät sinua pelottavana, saat lisää selkäkipuja haahuillessasi kumarassa sekä herkistyt ja laitat tilisiirtona pari kymppiä invalidien keräykseen. Lisäksi meinasin tänään paskoa housuuni koska olin keittiössä ja tunsin tarvetta mennä vessaan jonne on keittiöstä matkaa huimat 8 metriä. Juuri ehdin ennen kuin torvet soivat. Entä istuminen? Ihana, ihana istuminen. Pitää istua kovalla ja korkealla alustalla kuin legomies, niin että vatsalihakset ovat rentona. Taaksepäin ei passaa nojailla. Nivusia alkaa pikkuhiljaa särkemään ja mieltä vituttamaan, kaiken lisäksi penkiltä nouseminen vihloo julmetusti. Toivottavasti tätä palautumista kestää vain viikko kuten luvattiin. Ääh. Mitä enemmän kirjoitan tällä penkillä sitä enemmän alkaa ottamaan päähän ja nivusiin. Päätän tämän täältä tähän. Pois tilanteesta.